(Olet roomalainen nuori vuonna 200. Perheesi osallistuu kasteopetukseen kääntyäkseen kristinuskoon. Laadi blogikirjoitus, jossa kerrot lukijoille uudesta uskonnostasi ja perustelet perheesi valintaa.)

"Asun perheeni kanssa Roomassa. Aiomme kääntyä kristinuskoon, minkä takia meidän täytyy osallistua kasteopetukseen. Kristillisen kirkon jäseneksi liitytään kasteessa. Joskus aiemmin kastettiin vain aikuisia, mutta luulen, että tulevaisuudessa yleisempää on lapsikaste. 

Mennessämme kastettavaksi meidän pitää tunnustaa kristillinen uskomme. Nyt on alettu rakentaa kirkkoja, joihin kristityt kokoontuvat jumalanpalveluksiin. Ennen kirkkoja kokoontuminen tapahtui juutalaisten synagogissa tai seurakuntalaisten kotona, joskus myös luonnossa. 

Jumalanpalvelusta vietetään sunnuntaina, koska se on Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Perheellemme on tärkeää, että saamme kokoontumisissa lukea pyhiä kirjoituksia ja keskustella niistä. Rukoileminen ja Jeesuksen opetusten muisteleminen ovat myös lähellä sydämiämme. Kristinusko antaa meille mahdollisuuden näihin. Arvot, aatteet ja asenteet ovat kohdillaan, siksi kristinusko on meidän valintamme."